Pirteeks

thumbnail1Arvot

Elän kuten opetan!
Innostuneisuus
Ilo

Historia

Pirteeks on 2007 perustettu yritys. Aluksi yritys oli vain sivutoimi, jonka avulla pääsin tekemään ohjaustyötä ja luennoimaan. Haaveena oli kuitenkin jo silloin päästä tekemään tätä kokopäiväisesti. Elämä tuli väliin ja kaipasin vielä uusia kokemuksia, niinpä muutin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi ulkomaille keväällä 2008. Keväästä 2008 syksyyn 2010 yritys oli niin sanotusti lepäämässä.

2010 keväällä minua pyydettiin pitämään kursseja kansalaisopistolle ja ajatus takaisin muutosta alkoi kypsyä. Opistojen kurssien myötä syksyllä 2010 herättelin yritykseni taas lepotilasta.

Alku oli hieman kankeaa ja huomasin, ettei ravitsemuspuolella ollut vielä paljoa toimijoita, joilla on yliopistotason koulutus. Ensimmäisen kaksi vuotta jouduinkin tekemään lisätöitä pitopalvelussa. Kolmannen vuoden aikana pääsin tilanteeseen, että tarvitsin enää vain ‘kesätöitä’ yritykseni lisäksi. Sen jälkeen olen ollut täyspäiväsenä ja osa-aikaisena yrittäjänä riippuen elämäntilanteestani.

Vuonna 2013 ilmestyi ensimmäinen kirjani Virvote. Sen jälkeen ovat ilmestyneet verkkojulkaisut

2015 ilmeistyi ensimmäinen verkkokurssini Vapaudu väsymyksestä ja sen jälkeen on ilmestynyt:

Lisäksi toukokuussa 2015 aukesi Pirteeks bootcamp kotitilallani, jossa vedän metsän siimeksessä treenejä ympäri vuoden. Mikä onkaan sen parempaa kuin ulkotreenit puiden huminassa! Tämä toiminta jatkuu ja sen ympärille on kehitteillä uusia palveluja, joiden avulla voin tuoda hyvinvointia asiakkailleni.

Treeniä omalla kehon painolla
Ulkotreenit metsän keskellä

Kahdesti vuosina 2014 ja 2017 olen joutunut pitämään taukoa yrittämisestä raskauspahoinvoinnin eli hyperemeesin takia. Aina ei voi tietää mitä elämä heittää tielle. Nämä pahoinvointini ovat kuitenkin kasvattaneet minua ihmisenä, valmentajana ja yrittäjänä. Melkein mistä vaan voi selvitä ja toipua! Ja palkinto työkunnon menettämisestä on ollut suuri. Kaksi ihanaa lasta! Myös lapset kouluttavat meitä enemmän kuin ehkä mikään muu, jos vain sallimme sen tapahtua.

Tulevina vuosina on tarkoitus jatkaa perustoimintaani eli valmennusta parempaan elämään ja sen lisäksi tuottaa uusia palveluita omalle tilamme. Uusien tulevien palveluiden tarkoitus on tuoda lisäarvoa asiakkailleni ja luoda unohtumattomia elämyksiä, jotka tukevat elämätapamuutoksia ja hyvinvointia.

 

 

 

thumbnail2