fbpx

Tarina

Olen verkostoitumislounaalla. Saan oman maidottaman annokseni pienen odottelut jälkeen ja onnellisena suuntaan kohti pöytää, jossa olisi tilaa ja ehkä mahdollisia uusia ihmisiä, joiden kanssa verkostoitua. Istun alas, hymyilen vieruskavereille ja esittelen itseni: Anu Kosonen, Ravitsemusasiantuntija. Vierustoverit esittelevät itsensä, sivuuttavat seuralaiseni ja katsovat molemmat minua käyntikorttini kädessään. Pienen hetken päästä toinen kysyy klassisen kysymyksen: Mitä mun pitäisi syödä?

Mä räpyttelen hetken silmiäni. ÖÖÖÖÖh, mitä tähän pitäisi vastata. Mähän olen asiantuntija. Tämän ei pitäisi olla näin vaikeata. Vastaanko syö paljon kasviksia ja ota D-vitamiinia purkista, koska ne ovat lähestulkoon ainoat faktat syömisessä. Vai alanko kyselemään miehen ruokavaliosta ja teen lounaasta tunnin alkuhaastattelun? Voisin myös ehkä selittää, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen. En voi sanoa mitä sinun tulisi syödä pelkästään käyntikorttisi ja naamakertoimesi perusteella. Se olisi ihan täyttä potaskaa.

YKSILÖLLISYYS

Olen yrittänyt parhaani mukaan saada ihmisiä ymmärtämään, että ruokavalioden tulee olla yksilöllisiä. Niissä tulee ottaa huomioon allergiat, yliherkkyydet, stressitilanne, unitilanne, omat mieltymykset, omat heikot kohdat jne.

Netin suuri tietomäärä

Suurin ongelma netin  ohjeita lukiessa ja tietoa hakiessa on se, että se joka puhuu vakuuttavimmin saa ihmikset seuraamaan itseään huolimatta siitä onko juuri se ruokavalio sopiva SINULLE.  Ruokavaliota koostaessa pitäisi ajatella itseään ensin. Millaista ruokaa haluan syödä? Mistä olen valmis luopumaan edes vähän? Olenko tunnesyöppö? Onko tiukkojen ohjeiden seuraaminen ennen tuottanut tulosta? Pystynkö vielä viiden vuoden päästä syömään samalla tavalla kuin tämä ohjelma edellyttää?!

Kuuntele omaa kehoasi

Kaikista parhaiten painon saa hallintaan, kun alkaa kuuntelemaan omaa kehoaan ja opettaa sille uusia terveellisiä tapoja. Uusissa tottomuksissa on pysyttävä sitten koko elämä! Jos olo on kahden viikon päästä ruokavalion aloittamisesta edes vähän parempi, niin ymmärrä, että kehosi yrittää kertoa sinulle, että olet menossa oikeaan suuntaan. Silloin tee kaikkesi pysyäksesi siinä suunnassa. Jos tarvitset tukea ja apua siinä, niin siinä ei ole mitään hävettävää. Joskus ohjaus tai sopivat lisäravinteet auttavat pysymään oikealla tiellä. Kokeile eri vaihtoehtoja ja löydä itsellesi sopiva tie.

Kategoriat: Blogi