Avainsana-arkisto: Hyvä olo

Kaikki on jo sinussa valmiiksi olemassa

Puutteinen maailma

Pienestä asti meille opetetaan tai kerrotaan, että meissä on jotain vikaa. Emme osaa sitä tai tätä. Emme näytä oikealta tai jotain puuttuu. Emme osaa käyttäytyä tai sanoa oikeita asioita. Vanhempamme saattavat kärsiä omista puutteistaan ja siirtää niitä meille. Toisaalta myös hyvää tarkoittaen saatamme puskea toisiamme eteenpäin ja antaa kritiikkiä.

Usein tähän liittyy myös se, että meille annetaan asioita ja/tai meitä palkitaan ruoalla tai tavaroilla. Opimme pienestä asti, että naapurin auto tai talo on parempi. Naapurin nainen on laihempi tai televisiossa on vain leikeltyjä ja käsiteltyjä naisia. Naisten ja miesten lehdet tuputtavat jotain kehon mallia, joka vain harvalla oikeasti on.

Mikään ei ole koskaan niin kuin pitää tai ei ainakaan tarpeeksi hyvin.

Ihana täydellinen vauva

Kun lapsi syntyy, se on jokaisen isän ja äidin mielestä täydellinen. Vaikka vauvalla olisi huulihalkio tai sydänvika, hän on silti täydellinen. Pitkään lapsi on täydellinen, mutta jos hänellä on koliikki tai jokin muu vaiva alkaa tämä täydellisyyden kuvio rapistua. Lapsi aistii sen. Äiti ja isi ovat hätääntyneitä eivätkä ehkä jaksa rakastaa yhtä ehdoitta kuin alussa. Kuitenkin se täydellisyys on edelleen lapsessa.

Täydellisyys on meissä kaikissa. Me kaikki olemme täydellisen hyviä juuri sellaisina kuin olemme. Voimme toki tehdä asioita ja kehittää itseämme tullaksemme parhaaksi itseksemme, mutta kaikki on jo meissä. Meissä itsessämme on ne vastaukset mitä haemme. On vain paljon helpompaa kuunnella jotain gurua kuin itseään.

Sisäinen viisaus

Meissä kaikissa on sisäistä viisautta. Toiset vain osaavat käyttää sitä paremmin. Se ei kuitenkaan ole kenenkään saavuttamattomissa. Silti voi olla niin, että elämä menee ihan päin mäntyä. On hyvä etsiä omaa ääntään ja intuitiotaan. Ja samalla on hyvä muistaa, ettei kaikki asiat ole omissa käsissämme. Voi olla, että olit vain väärässä paikassa väärään aikaan tai toisaalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Etsi siis omaa sisäistä ääntäsi. Mitä se sanoo kylläisyydestä? Entä nälästä? Syötkö, koska ruokamuisto teki sinut nälkäiseksi? Vai siksi, että olet opetellut syömään juuri tässä tilanteessa? Vai oliko se niin, että tunteet löivät yli ja piti vaan syödä?

Voit aloittaa vain siitä miksi syöt mitä olet juuri nyt syömässä. Kysy itseltäsi miksi pidän tästä. Liittyykö ruokaan jokin muisto, tunne tai ehkä maku? Entä tilanteeseen juuri nyt kun olet syömässä?

Heti ei tarvitse muuttaa mitään. Pitää tulla tietoiseksi siitä miksi syö, mitä syö, mihin aikaan ja missä tilanteessa. Ja ehkä tärkeintä, millainen olo sinulle tulee, kun syöt tämän? Joskus sen tietää vasta kun on syönyt.

Tietoisuus alkaa muuttaa toimintaa, kun sitä tekee tarpeeksi kauan. Aloita jo tänään harjoittelu. Tee jotain vähän joka päivä. Ole pitkäjänteinen. Tähtää 100 vuoteen 80 sijasta. Meillä on kaikki tässä ja nyt. Myös kaikki aika maailmassa muuttaa omia tottumuksiamme.

Ennen kaikkea muista, että olet jo täydellisen hyvä ja kaikki on jo sinussa. Sinä tiedät ja osaat. Luota itseesi! Minä uskon sinuun.

Anu