Keskeneräisyyttä ja soijajäätelöä.

Tämän kevään aikana minulle on tullut hyvin selväksi kaiken keskeneräisyys. Oman elämäni, yritykseni, treenini ja jopa oman ruokavalioni keskeneräisyys. Kaikki muuttuu ajan mukana ja sen mukaan mitä tiedän tai opin. Joskus ei jaksaminen riitä kaikkeen tai tapahtuu sellaisia asioita, joita ei voi itse hallita. On osattava luovia eteenpäin muuttuivat asiat kuinka paljon tahansa tai pelkäsinpä kontrollin menettämistä miten hulluna tahansa. Ja lopulta elämä kantaa kuitenkin.

Tämän keskeneräisyyden äärellä olen huomannut sen, miten muillakin, lähinnä nyt niillä asiakkailla, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä, on myös paljon keskeneräisyyttä elämässään. Toiset koittavat hallita sitä vähentämällä syömistä tai syömällä enemmän. Toisilla hallintaa haetaan mielipuolisella liikunnalla tai töiden tekemisellä. Tunnustan, minäkin sorrun näihin joskus sen sijaan, että pysähtyisin asioiden edessä ja antaisin kaikelle aikaa tapahtua. Tai olisin kauhean armollinen itselleni. Usein katselen asiakkaitani hellyydellä ja toivon, että he ymmärtäisivät olla itsekin helliä ja armollisia itseään kohtaan ja toisaalta koitan sitä heille myös opettaa. Ja minä uskon teihin. Minä uskon, että pääsette mihin vaan kun oikeasti sitä tahdotte.

Elämäntapamuutokset ovat suuria muutoksia, jolloin onnistumista voidaan mitata myös sillä kuinka hyvin kestää keskeneräisyyttä. Esimerkiksi sillä, että on ajatellut ruoasta ihan hassusti ja palaa siihen samaan malliin kerta toisensa jälkeen. Se voi olla tuskattuttavaa, että enkö mä ikinä opi näitä asioita. Automaattisten ajatusten muuttaminen kuitenkin vie aikaa ja vaatii toistoa. Joskus prosessin kestäessä tulee ahdistus, koska maali on vielä kaukana tai sitten se on tuskaisen lähellä, mutta silti mukamas niin saavuttamattomissa. Keskeneräisyydestä tulee stressiä. Ja jos se stressaa, niin silloin se myös haittaa painonpudotusprojektia tai huippukuntoon pääsyä.

Kaikessa tässä onkin kai kysymys siitä, että jatkaa valitsemallaan tiellä. Pysyy päätöksissään ja toteuttaa suunnitelmaansa, vaikka kuinka siitä välillä lipsuisi. Tekisi niitä tekoja, joita tietää tarvitsevansa päästäkseen tavoitteeseensa, vaikka ne eivät aina heti toisikaan toivottua tulosta. Ja kun heikkona hetkenä sortuu tai väsyy, ottaa aikalisän. Tarkistelee saavutuksiaan ja tavoitteitaan, kiittää itseään jo saavutetuista välitavoitteista ja näkee mitä hyvää omassa elämässä jo on ja jatkaa seuraavana päivänä siitä mihin oli jäänyt.