fbpx

Jos vastasit kyllä, otatko Personal Traineristasi kaiken hyödyn irti? PT:n tehtävä on kannustaa, korjata virheitä ja antaa työkaluja elämänhallintaan, liikkumiseen ja syömiseen. Tämä voidaan tehdä hyvin monella tavalla ja hyvässä asiakassuhteessa treenattava on kuin hyvä ystävä, jonka kanssa eletään myötä- ja vastamäet. Toisinaan käy niin, että PT ja asiakas eivät ole samaa mieltä asioista. Tällöin asioista pitää keskustella ja sopia yhteiset pelisäännöt. Joskus käy jopa niin, että matka katkeaa, koska jomman kumman joustokyky ei riitä. Kaikkia ei voi auttaa, eikä kaikkien kanssa tarvitse tulla toimeen.

Yhdestä asiasta pitäisi kuitenkin kaikkien olla samaa mieltä. Siitä, että pelkillä PT:tapaamisilla ei kukaan muuta elämäänsä. Paitsi, jos PT asuu kotonasi. Tosiasiassa kaiken muutostyön tekee asiakas itse. PT antaa raamit tekemiselle, tukee siinä ja puhuu välillä kilometripuheluita siitä, miksi asiat nyt ovat niin kuin  ne on ja miksi nyt pitäisi kuitenkin lähteä sinne salille. PT:n tulee antaa ‘kotitehtäviä’ tai tavoitteita ajalle, jolloin ei ole tapaamisia. Asiakkaan tulee tehdä ne päästäkseen tavoitteeseen.

Näin esimerkkinä eräs asiakkaani, joka muuten on nyt aivan huippukunnossa, aloitti aikanaan yhteistyön kanssani pyytämällä juoksuohjelmaa ja sille seurantaa. Teimme Cooperin-testin ja juoksu-ohjelman. Seuraavat seurannat olivat asiakkaalleni ehkä hieman tuskaa. Kaksi Cooperia juostiin ihan ilman mitään harjoittelua välissä. Sittemmin tämä asiakas on oppinut tekemään tapaamisten välissä vaikka ja mitä. Ja se todellakin näkyy! Pelkillä PT-tapaamisilla asiakkaani ei olisi lähimainkaan niin upeassa kunnossa kuin on. Minä vahvistan ja sinä teet. Näin se menee, sillä treenillä ja sitoutumisella tekemiseen tehdään ne suurimmat muutokset. Kaikki alkaa sinun omasta motivaatiostasi. Kun treenaat kuten on ohjeistettu, saat PT:stäsi enemmän irti (On siis eri asia olla treenaamatta silloin, kun on terveydellisiä syitä siihen kuin vain vedota kiireeseen.).

Ota siis omasta PT:stäsi kaikki irti. Vedä ne treenit loppuun asti silloinkin kun hän ei ole paikalla. Tule rinta rottingilla tapaamiseen ja kerro miten hyvin olet tehnyt. Treenisi ei siitä kevene päin vastoin, mutta saat varmasti niitä kehuja, mitä olet kaivannut hyvästä työstä. Ja ennen kaikkea tiedät tehneesi oikein itseäsi kohtaan ja pian se näkyy myös peilistä!

Tekemään siitä! =)

Kategoriat: Blogi