Avainsana-arkisto: erilaisuus

Erityisherkkyys, erilaisuus ja samuus

Ihmeellinen tunne

Istun omassa työhuoneessani ja katson ruutua. On ihan tavallinen koulutuspäivä Teamsin välityksellä. Outo tunne, jota en ole koskaan ennen kokenut ryhmätilanteessa valtaa minut. Siinä sekoittuu onnellisuutta, hyväksyntää, yhteenkuuluvuutta ja jotain mitä en heti tunnista. Kommentoin asioita ja kuuntelen muiden juttuja. Teemme koulutukseen liittyviä tehtäviä ja käymme ryhmäkeskusteluja. Sitten se iskee minuun. Tämä tunne jota tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni on samuus. En tiedä onko se oikea sana, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en ole erilainen kuin muut ryhmätilanteessa.

Tämän tajuamisen jälkeen koko kehooni leviää ihana lämmin onnen tunne. Olen viimein löytänyt omanlaiseni ihmiset. He ovat kovin erilaisia kuin minä, mutta heitä yhdistää minuun herkkyys ja syvällisyys. Sillä on nimikin. Erityisherkkyys.

Olen näiden ihanien ihmisten kanssa erityisherkkien kokemusasiantuntija koulutuksessa ensimmäistä päivää. Olemme kaikki erityisherkkiä, jotka ovat kipuilleet maailman ja itsensä kanssa. Täällä mikään tunne ei ole liian suuri. Minä en ole liikaa tai liian vähän. En ole ailahteleva enkä liian syvällinen. Minä vain olen.

Sinä riität!
Sinä olet rakastettu!

Erityisherkkyys

Meitä erityisherkkiä on maailmassa arviolta 15-20 % väestöstä. Kaikissa nisäkäslajeissa tuo jakauma on samanlainen. Tätä on tutkittu monella eri alalla ja on todettu, että tämä piirre on ollut eloonjäämisen kannalta syystä tai toisesta tärkeää.

Me olemme niitä itkijöitä, ailahtelevia, huolehtijoita, stressaajia ja joidenkin mielestä heikkoja, mutta ennen kaikkea me olemme empaattisia, visionäärejä, syvällisesti tuntevia, riskin hallinnan mestareita, moniulotteisia ja vahvoja.

Tunne erilaisuudesta

Olen koko ikäni kokenut erilaisuuden tunnetta useimmissa paikoissa, joissa olen ollut. Ja luoja tietää, että olen osannut välillä käyttäytyä huonosti, kun olen voinut huonosti enkä ole tuntenut itseäni. Aina on ollut kuitenkin vähintään joku yksi ihminen, johon olen tuntenut yhteyttä. Se on ollut pelastukseni.

Siksi haluankin puhua erilaisuuden puolesta, koska maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kokevat erilaisuuttaa syystä tai toisesta. He jäävät porukan ulkopuolelle. He voivat huonosti, koska heitä ei hyväksytä.

Erilaisuus voi olla pelottavaa, mutta loppujen lopuksi se on aina rikkaus. Kun kaksi erilaista todella kohtaa toisensa, voi syntyä kokonaan uusi maailma. Uusi parempi maailma, jossa kaikilla on vähän parempi olla.

Koittakaa siis ymmärtää, jos joku on vähän kummallinen. Koittakaa nähdä ja kuulla mitä toinen on tai sanoo. Kysykää lisää. Vaikka ette ymmärtäisi, niin antakaa olla. Hyväksykää se tosiasia, että olemme erilaisia. Huomatkaa miten toisen erilaiset avut voivat täydentää omaa osaamistasi.

Samuus

Ja meille kaikille erilaisille samuus on tärkeää. On tärkeää joskus kokea olevansa kuin muut. On hyvä löytää omanlaisia ihmisiä ja levätä samuudessa ja hyväksynnässä. Samanlaisia voi olla vaikeaa löytää, jos ei tiedä millainen on. Joten on hyvä aloittaa itsetutkiskelu ja seurata erilaisia ihmisiä. Jostain se tieto löytyy, mikä on jo sinussa.

Samuuteen ei kuitenkin pidä jäädä makaamaan. On hyvä levätä siellä aina välillä, mutta maailma on tarkoitettu kaikille. Samuudesta ei synny mahtavuutta, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Se voi päinvastoin kasvattaa kuiluja ryhmien välillä.

Yhdessä olemme enemmän

Pyritään kuulemana ja näkemään kaikki. Hyväksymään, että olemme erilaisia. Etsitään itsellemme samanlaisia ja erilaisia ystäviä, työtovereita ja mitä ikinä. Vain kohtaamalla kaikki sellaisina kuin he ovat voimme mennä eteenpäin yhdessä.

Jos yllä olevat jutut kolahtivat ja haluat apua omalla herkkyyden polullasi, niin kuljen mielelläni kanssasi hetken matkaa. Minulle on aina suuri kunnia auttaa ihmisiä löytämään oma tapansa olla ja voida hyvin. Löydät valmennuspalveluni täältä. Voit myös olla suoraan yhteydessä ja kysyä miten voisin auttaa. Räätälöin kaikki palveluni asiakaskohtaisesti. Tervetuloa.

Anu