Virvote – pikaopas hyvää oloon ja vireyteen

9.90 

Virvote on jokaisen kiireisen ihmisen perusopas parempaan jaksamiseen. Sen avulla jokainen voi päästä alkuun vireyden tiellä. Teos sisältää perustietoa jaksamisesta ja sen parantamisesta.

Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , ,

Kuvaus

Virvote-kirja on tarkoitettu kiireiselle ihmiselle, joka haluaa panostaa terveyteensä. Se on tiivis ja helppolukuinen ohjekirja vireyteen ja hyvään oloon. Voit avata sen miltä sivulta tahansa ja laittaa sen ohjeet tai vinkit käytäntöön saman tien lukematta aikaisempia aihealueita.

Kaikki kirjan sisältämät vinkit perustuvat tieteelliselle tutkimukselle ja olen jokaisen niistä kokeillut omassa elämässäni ja asiakkaillani toimiviksi. Ja kaikkia niistä pyrin noudattamaan myös itse.

 

Haluaisitko myös sinä kääntää oman elämäsi kohti vireyttä?

Tästä kirjasta saat:

  • Omalla ajallasi ja omaan tahtiisi tehtäviä käytännön toimenpiteitä, jotka kasvattavat vireyttäsi.
  • Maanläheisiä ja helposti tajuttavia ohjeita, jotka kuitenkin pohjautuvat tietteelliseen tutkimukseen.
  • Jatkuvuutta oman muutoksen tekemiseen
  • Pysyvyyttä muutoksiin

Lisäksi saat vertaistukea ja meidän valmentajiemme vinkkejä Vireyden facebook ryhmässä, jonne saat pääsyn ostettuasi Virvote-kirjan.

Kirja on jaettu viiden eri otsikon alle:

  • Uni
  • Ravinto
  • Liikunta
  • Työ
  • Mieli

Näiden otsikoiden alta löytyy viisi syventää kohta, joista löytyy viisi vinkkiä, ohjetta tai tietoiskua asiasta.

Lukemalla kirjan opit:

  • Ymmärtämään omaa toimintaasi ja että voit aina valita
  • Arvostamaan untasi
  • Vuorokausirytmin merkityksen nukkumiselle, syömiselle ja liikkumiselle
  • Painonhallinnan avaimet
  • Liikkumisen ilon tärkeyden
  • Mahdollisuutesi vaikuttaa työsi kautta jaksamiseesi

Kaiken tämän saat hintaan 9,90. Sinun tarvitsee vain lukea kirja ja laittaa sen vinkit käytäntöön. Lisäksi saat tukea facebook-ryhmästä, johon liitämme sinut ostettuasi kirjamme. Voit siellä kysellä mahollisesti heränneitä kysymyksiä.

Hyviä lukemishetkiä ja virkeämpää elämää!

Anu ja Päivi

Saat kirjan ladattavaksi koneellesi, kun olet tilannut ja maksanut kirjan ohjeiden mukaan.

Jos luettuasi ja tehtävät tehtyäsi tunnet, että et saanut kirjasta lainkaan uutta pontta vireyteesi, ilmoita se meille. Saatuamme viestisi ja erityisesti  oman ehdotuksesi kirjan parantamiseksi palautamme sinulle kirjan hinnan kokonaisuudessaan takaisin.

 

Huomaathan, että palveluni on tarkoitettu hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen ei suoranaiseen sairauksien hoitoon. Jos epäilet sairastavasi jotain, käänny lääkärin tai terapeutin puoleen. Jos jo sairastat jotain ja teet muutoksia ohjeiden mukaan, neuvottele hoitovastuuhenkilösi kanssa muutoksien sopivuudesta. Tarvittaessa myös ohjaan jatkohoitoihin, jos koemme siihen tarvetta.